top of page

Kauppakeskus Tuulonen – Tuuloksen ehdoton timantti jo yli 20 vuoden ajan aloittaa kesäkauden tapahtumalla.

  • 13.5.
  • 3 min käytetty lukemiseen

Tuuloksen ehdoton timantti on edelleen kauppakeskus Tuulonen! Vuonna 2004 avattu kauppakeskus on vuosien aikana kasvanut valtavasti ja samalla siitä on muodostunut koko alueen tärkeä kohtaamispaikka, matkailukohde sekä monipuolinen palvelukeskus.


Monelle yksi parhaista asioista Tuuloksessa on se, että vaikka Hämeenlinnaan on vain noin 20 kilometriä, löytyvät tärkeät palvelut silti aivan läheltä. Maitokauppaan, kahville, pizzalle, kukkakauppaan, Tokmannille tai vaikka hotelliyöhön pääsee muutamassa minuutissa. Tästä saadaan kiittää kauppakeskus Tuulosta kaikkine palveluineen.


Kauppakeskuksen sijainti vilkkaiden valtateiden 10 ja 12 risteyksessä on edelleen yksi sen suurimmista vahvuuksista. Moni pysähtyy Tuulosessa matkalla mökille, lomalle tai työreissulle ja paikalliset yrittäjät pitävät huolen siitä, että palvelut säilyvät elinvoimaisina myös tulevaisuudessa.


Erinomaista sijaintia ei oltu aikanaan osattu hyödyntää kunnolla, mutta 1990-luvulla Tuuloksen kunta ja yrittäjät keksivät keinon rakentamalla kauppakeskuksen. Tuuloslaiseen tapaan rohkeasti ja yhteen hiileen puhaltaen. Asiat lähtivät kunnolla liikkeelle vuonna 2002, kun alueelle hyväksyttiin kaava kauppakeskusta varten. Perustajaryhmässä olivat Tarjoustalo, Voglia, Lammin osuuskauppa, Neste ja Tuuloksen kunta. Hankkeen mahdollistivat myös maanomistajat, jotka lähtivät mukaan maakauppoihin. Mukana olivat lisäksi tiehallinto liikennejärjestelyissä sekä rakentamisesta vastannut Rakennusliike Oka Oy. Hanketta viemässä ansiokkaasti eteenpäin oli edesmennyt elinkeinoasiamies Markku Mäkeläinen.


Maaliskuussa 2004 vietettiin kauppakeskuksen avajaisia. Tuolloin avatun Tuulosen pinta-ala oli reilut 6000 m² eli niin sanottu vanha puoli.

Tuulonen kasvoi huomattavasti vuonna 2008, kun kauppaneuvos Kari Hautasen omistama yhtiö toteutti laajennusosan rakentamisen. Laajennusosan pinta-ala on yli 15 000 m². Yritysten määrä nousi yli kolmeenkymmeneen ja suuri muutos oli myös 300 autopaikan lämpimän pysäköintihallin rakentaminen kauppakeskuksen alakertaan. Hallissa järjestetään edelleen monipuolisesti tapahtumia, kuten kirpputoreja, koiranäyttelyitä ja muuta ohjelmaa ympäri vuoden. Parkkihallissa toimii myös autopesula sekä sähköautojen latauspisteet. Samalla Tuulonen sai oman hotellin ja koko Tuuloksen ainoan hissin.


Vuonna 2016 Kari Hautasen yhtiön omistamat osakkeet siirtyivät kiinteistösijoitusyhtiölle ja nykyisin pääomistajana toimii Tukholman pörssiin listattu Cibus Nordic Real Estate AB (publ). Muina omistajina toimivat Hämeenmaa, J. Taavitsainen Oy sekä Kiinteistöyhtiö Tuuloksen kauppakeskus.


Hanssin-Jukan hangaari ja muuta nähtävää


Tunnetuksi kauppakeskus on tullut myös lentokoneistaan. Legendaarinen Hanssin-Jukka saapui Tuuloseen kesällä 2015 suuren julkisuuden saattelemana. Hanssin-Jukan perinneyhdistys on hankkinut vuosien aikana myös muuta historiallista lentokalustoa nähtäville Tuuloseen. Alueelta löytyvät muun muassa Focke-Wulf Stieglitz -lentokone, MiG-21, Draken, Hawk-hävittäjä sekä Mil Mi-8P HS-6 -kuljetushelikopteri. Uusimpiin nähtävyyksiin kuuluu myös Demoiselle replica, joka edustaa Suomen ensimmäistä moottorikäyttöistä lentokonetta.


Tuulosen piha-alueella sijaitsee myös Vapautemme hinta -muistomerkki, joka on kunnianosoitus itsenäisen Suomen sodissa kaatuneille. Informatiivinen osa muistomerkistä löytyy kauppakeskuksen sisätiloista.


Koirapuisto tuo tauon ja hauskan juoksupaikan myös koiraystävillemme. Ilmaiset leikkipaikat sisätiloissa ovat myös suositut.


Kauppakeskuksen lähettyvillä sijaitsee lisäksi muutamia geokätköjä, joten nähtävää riittää myös ulkoilusta kiinnostuneille.


Kauppakeskuksessa riittää kävijöitä, olehan sinäkin yksi heistä


Kauppakeskuksen suosio oli alusta asti hyvä, vaikka epäilijöitä riitti. Nykyisin kävijöitä on noin 1,5 miljoonaa vuodessa, mikä on erittäin hyvä määrä kauppakeskukselle, joka monen silmiin sijaitsee keskellä “ei mitään”, mutta toisaalta juuri keskellä kaikkea.


Erityisesti mökkiläiset ovat tärkeä osa Tuulosen elinvoimaa ja heidät on huomioitu palveluissa paikallisia unohtamatta. Talvikuukausina toivotaankin erityisesti paikallisten suosivan oman alueen yrittäjiä. Tuulonen on maaseudun palveleva ja monipuolinen kauppakeskus sekä samalla tärkeä matkailukohde.


Kauppiasyhdistys järjestää jälleen paljon koettavaa


Tuuloseen perustettiin vuonna 2007 kauppiasyhdistys, joka on vuosien varrella järjestänyt valtavan määrän tapahtumia asiakkaiden iloksi. Mukana on nykyisin lähes 30 jäsenyritystä ja yhteistyö toimii edelleen vahvasti tuuloslaiseen tapaan toinen toistaan tukien ja kannustaen.


Vuosien aikana tapahtumissa on nähty monenlaista. Huutokauppa keräsi aikanaan niin paljon väkeä, että liikennettä jouduttiin ohjaamaan poliisin voimin. Leipomiskilpailuissa arvovaltainen raati arvioi karjalanpiirakoita, pullia ja muita herkkuja. Ehkä hauskin kaikista oli kuitenkin juhannus, jolloin kauppakeskuksen pihalla laskettiin mäkeä keskellä kesää varastoidulla lumella.


Kesän avaus & myyjäiset lauantaina 16.5.2026


Tänä vuonna kesäkausi käynnistyy jälleen näyttävästi, kun Kauppakeskus Tuulosen Kesän avaus & myyjäiset järjestetään lauantaina 16.5.2026 klo 10–14.

Luvassa on koko perheen tapahtuma, jossa riittää nähtävää ja koettavaa kaikenikäisille. Päivän aikana kauppakeskuksessa nähdään markkinamyyjiä, ohjelmaa lapsille sekä paljon kesäistä tunnelmaa.


Noin 600 ensimmäiselle asiakkaalle on tarjolla ilmaista palvipossua Katajan Lihalta. Lapsille järjestetään sirkus- ja magiateemaista ohjelmaa, glittertatuointeja, aarrejahtia sekä ilmaista poniratsastusta. Päivän aikana esiintyy myös stand up -koomikko Arimo Mustonen ja musiikista sekä juonnosta vastaa Velleri.


Hanssin-Jukan hangaari on avoinna yleisölle tapahtuman ajan ja mukana tapahtumassa nähdään myös Mobilia esittelemässä näyttävää Lada VFTS -autoa.



Kannattaa ottaa somekanavat seurantaan, jotta tapahtumat ja ajankohtaiset uutiset eivät mene vahingossa ohi.



Mitähän vielä tulevaisuudessa kauppakeskuksessamme sijaitseekaan? Olisiko sinulla liikeidea vailla tiloja? Kauppakeskus Tuulosessa niitä löytyy edelleen moneen lähtöön.

 

 
 
 

Kommentit


visisttuulos nega[26].png
  • Instagram
  • Facebook

Tätä sivustoa ylläpitää Visit Tuulos -yhdistys, jonka tarkoituksena on vahvistaa Tuuloksen elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä. Voit tukea yhdistystä jäsenyydelläsi, tai tulla aktiivisesti mukaan toimintaan - toivotamme tervetulleeksi ihmiset ja yritykset oman kiinnostuksen ja voimavarojen mukaisesti.
 

Ota meihin yhteyttä

Voit ottaa meihin yhteyttä myös sähköpostitse info@visittuulos.fi.

Valitse halutessasi yksi tai useampi

© 2026 Visit Tuulos. Kaikki oikeudet pidätetään.

LinkedIn banneri.jpg
bottom of page