Kirsti Häppölä: Tuuloksen viehätys

Kirjoittaja on Kirsti Häppölä, joka on aikanaan syntynyt Tuuloksessa Pohjoisten kartanossa, käynyt koulun Hämeenlinnan Yhteiskoulussa, opiskellut historiaa ja kirjallisuutta Helsingissä, saanut kaksi poikaa, Mikko ja Martti Purhosen, ja on nyt vanhoilla päivillään palanut Tuulokseen ja on täällä hyvin tyytyväinen.

Kun toimittaja Aleksi Ahtola joku vuosi takaperin lähestyi Tuuloksen keskiaikaista kivikirkkoa, hän tunsi liikkuvansa Agatha Christien kirjojen maisemissa. Hän kirjoitti: ”Kirkko sijaitsee kulttuurimaisemassa, joka kauneudessaan hakee vertaistaan. 1800-luvulla istutetut pihtakuuset koristavat kirkolle vievää Luopioistentietä. Lähellä on muinainen Laurinkallion (Ristinahon) linnavuori, muhevia peltoja, taloja ja maatiloja. Suolijärvi ja Kyläjoki välkkyvät lyhyen matkan päässä.

Kivikirkon rakentaminen alkoi 1470-luvulla, ja rakentamisen aloitti sotaherra Knut Posse, (1440-1500) jonka kuningas oli määrännyt Hämeen linnan linnanherraksi. Knut Posse oli perheellinen mies, ja hän päätti asettua asumaan Tuulokseen. Asuinkartanon paikka, valittiin joen toiselle puolelle (´vallihaudan´ taakse), ja kivinen linnankappeli toiselle puolelle. Samalla puolella kulki tie Tuuloksesta länteen. Itse asiassa paikalla oli jo ollut vaatimaton puinen kirkko. Kun jokin aika sitten kaivettiin esiin kivikirkon seiniä (olivat suorassa), paljastui nykyisen sisäänkäynnin kohdalla sinne haudattuja luita. Turun Yliopiston arkeologian laitos arvioi luut lasten luiksi, jotka oli haudattu joskus 1200-luvulla. Knut Posse valitsi kirkon suojeluspyhimykseksi ainoan ´kotimaisen´ pyhimyksen eli Pyhän Birgitan.

Knut Posse komennettiin sittemmin Viipurin linnan herraksi, ja hänen aikanaan venäläisten hyökkäys linnaa vastaan torjuttiin vuonna 1495 hurjalla ´Viipurin Pamauksella´.

Tuuloksen kivikirkon sakaristo on tavan mukaan rakennettu ensin, ja sen katossa on upea kahdeksanjakoinen ristiholvi. Kirkkosalissa ei holvausta ole. Itäseinällä, alttarin päällä on keskiajalta säilyneet krusifiksi, Jeesus ristillä, ja eteläseinällä on kirkon suojeluspyhimys pyhä Birgitta. Kirkossa on aikanaan ollut myös isompi, kaksiosainen pyhimyskaappi, joka on esittänyt Pyhää Sebastiania ja Pyhää Andreasta, sekä Neitsyt Marian patsas, joka on ollut samaa tasokasta työtä kuin Pyhä Birgitta. Ne ovat nyt Kansallismuseon varastossa.

Tuuloksen kirkon alttaritaulu on tuuloslähtöisen taidemaalari Hjalmar Munsterhjelmin v. 1863 maalaama ja kotipitäjän kirkkoon lahjoittama. Se on kopio saksalaisen taiteilija Otto Mengelbergin taulusta Jeesus Getsemanessa. Saarnatuoli on paikallista työtä ja 1700-1800 lukujen taitteesta. Hjalmarin isä, ratsumestari Riggert Munsterhjelm, Toivoniemen kartanon isäntä, lahjoitti kirkkoon ensimmäiset urut ja ensimmäiset lämmityslaitteet.

Kun ajaa kirkolta muutaman kilometrin Luopioisiin päin, näkee Ylöskartanon mäellä vasemmalla viitan ´Muinaislinna´. Siitä opastetaan viitoin vähitellen aina kallion huipulle asti, josta näkee jokseenkin koko Tuulos-laakson. Linnoitetulle kalliolle pakenivat Tuuloksen asukkaat viikinkiaikana (n. 800 jKr – 1100 jKr), jos viikingit tulivat vesireittejä pitkin ryöstämään vaurasta hämäläiskylää. Siihen aikaan kallion rinteet pidettiin puuttomina, ja kalliolla oleva vartija näki hyvissä ajoin, jos Pyhäjärvellä näkyi vaarallisia laivoja. Kylässä oli paljon ryöstettävää: viljaa, nauriita, kapakalaa, pellavaa, kotieläimiä, ja etenkin turkiksia, joilla oli valtava kysyntä sen ajan maailmassa. Myös orjia otettiin jos saatiin kiinni.

Kun sitten ajetaan takaisin ´kylille´, tullaan Syrjäntaakse, joka oli pitkään pitäjän keskus. Siellä on nimittäin merkittävä risteys, jossa Ylinen Viipurintie on 1200-luvulta lähtien haarautunut länteen ja itään. Idässä se kulkee Hollolan kautta kohti Viipuria, ja näin kuninkaalliset viestit kulkivat Tukholmasta Ahvenanmaan ja Turun ja Hämeen linnojen kautta  Viipurin linnaan. Risteyksessä on nykyään kaunis sininen talo, jonka paikalla sijaitsi vuosisatojen ajan tunnettu Syrjäntaan kestikievari. Sitä vastapäätä on Tuuloksen kirjasto, joka on pitäjäläisille hyvin rakas.

Tuuloksessa on aikanaan ollut tiilituotantoa, mistä syystä pitäjän alueella on paljon komeita tiilinavettoja. Monelle niistä on keksitty uudiskäyttöä. Yhdessä on isohko yksityiskirjasto, toisessa navetan rauniossa on viihtyisä pergola. Hienoin paikka on ´Kimmon galleria´jossa on aina kesäkuussa muutaman viikon auki oleva vaihtuva, tasokas taidenäyttely. Toinenkin navetta on välillä palvellut taidenäyttelynä, minkä lisäksi sen AIV- torniin on luotu hauska ´neuvotteluhuone´ komeine seinämaalauksineen. Paras navetta on kuitenkin jo parikymmentä vuotta leipomona toiminut TuulosRievän navettaleipomo. Siellä on kolme valtavaa leivinuunia, jotka kolme kertaa viikossa lämmitetään koivuhaloilla. Leipomosta saa herkullista areenalla paistettua pullaa ja monenlaista rievää ja hapanleipää. Leipiä voi ostaa mihin vuorokauden aikaan tahansa jatkuvasti auki olevasta itsepalvelumyymälästä. Ja myös paikallisista kaupoista.

Suolijärven yläpäässä on vanha Pohjoisten kylä. Sen läpi virtaa Ormajoki, joka tuo vedet Lammin Ormajärvestä Suolijärveen. Joessa on aikamoiset kosket, joissa on aikanaan ollut kolmekin myllyä. Nyt vettä on vähän, mutta Museoviraston arkeologi, jonka kanssa joskus kävelin joen vartta, sanoi että kosket ovat aikanaan muodostaneet mahtavan lohiapajan, ja niitten alapuolelta, nykyiseltä pellolta löytyisi aivan varmasti kivikautisia työkaluja, ruukunpaloja ja kvartsi-iskoksia. Sellaisia on pitäjästä löytynyt eri puolilta hämmästyttävän paljonkin.

Mäelle koskien taakse syntyi 1600-luvulla Pohjoisten kartano. Nykyinen päärakennus on osittain vuodelta 1792.

Pohjoisten kylässä risteävät nykyään valtatiet 10 ja 12. Lahti-Tampere ja kantatie Padasjoelle. Parikymmentä vuotta sitten risteykseen perustettiin kauppakeskus Tuulonen. Siellä sijaitsee mm. Tokmannin tavaratalo, Nesteen bensa-asema ja S-Market. Ja kauppa käy!

Kun Tuulosen takaa nousee Sydänmaantielle niin pääsee Tuuloksen kotimuseoon, Museo-Eerolaan. Se on viehättävä 1800-luvun maalaistalo, jonka riihilatoon on kerätty edustava kokoelma Tuuloksessa noin ajalla 1850-1950 valmistettuja ajokaluja.