Tuuloksen kyläkummi Mirja Piiroinen
- 1.9.2024
- 1 min käytetty lukemiseen
Tänään tapasin Tuuloksen oman kyläkummin Mirja Piiroisen.
Tämän tuuloslaiseen tapaan ystävällisen ja lupsakan kyläkummin kanssa olihelppo jutustella, suosittelen sitä siis sinullekin!
Mirja toimi Hämeen kylien hallituksessa, josta kyläasiamies Elina Leppänen hänet houkutteli mukaan kyläkummitoimintaan. Kyläkummien ideanaon olla matalalla kynnyksellä lähestyttävä henkilö, jolta voi kysyäapuja tai neuvoja. Kyläkummien tarkoitus on myös markkinoida pitäjää,jotta myös muut saavat kuulla pitäjämme erinomaisuudesta. Taustalla onHämeen kylät ry joka on maakunnallinen kylien ja asukastoiminnanedunvalvoja sekä yhteistyöelin Kanta-Hämeessä. Polku kylään hankekäynnisti kyläkummitoiminnan Hämeenlinnan seudulla keväällä 2023.
Mirja on eläkkeellä oleva kirjaston työntekijä, jota kautta hän onoppinut tuntemaan paljon kyläläisiä. Mirja muutti työn perässäTuulokseen vuonna 1984, pienten lasten äitinä osa-aikainen kirjastotyömahdollisti perheen ja uran yhdistämisen. Hänellä on nykyään kaksiaikuista lasta ja neljä lastenlasta, jotka ovat mummon silmäteriä. -90-luvulta saakka hän on ollut myös mukana politiikassa.
Harrastuksina Mirjalla on ollut näytteleminen ja hän onkin ollut monessa mukana,teatterin lavoilla kuten Ruuttanäyttämöllä ja Hauholla Niskavuori-näyttämöllä, mutta myöstelkkarissa kuten Hesburgerin mainoksessa ja Salkkareiden spin-offsarjassa. Harrastuksina on myös hyödyntää Tuuloksen kaunista luontoa,josta saa myös antimia, kuten pakastimen puolilleen kanttarelleja jakuivattuja mustatorvisieniä.
Kaipaisitko siis joskus seuraa luontopoluille? Minä ainakin varasin jo keväälle esittelykierroksenhämeenkylmänkukkien luokse!
Askarruttaako jokin asia sinua tai harkitsetko muuttamista Tuulokseen? Ota yhteyttä!
Minä lupauduin myös kummitoimintaan, joten saa olla yhteydessä myös minuun, mutta minun panokseni on enemmän viestinnän puolella Tuulos.fisivuston kautta.






Kommentit